Sivut

maanantai 10. lokakuuta 2011

Treenausta, nyörejä ja pyrrejä

Zorron elämässä on ehtinyt tapahtua paljon lyhyessä ajassa. Olemme tapamme mukaan lenkkeilleet runsaasti ja mitä enemmän tulee vettä sitä hauskempaa Zorrolla on. Outoa? Ei suinkaan! Pyrtsit ovat tottuneet nopeastikin vaihtelevaan säähän ja ovatkin työtä pelkäämättömiä, ahkeria pieniä paimenia Pyreneiden vuoristosta. Vaihtelevan sään vuoksi turkin tuleekin olla helposti hoidettava ja kestää niin tuulen kuin sateen. Zorrolle on alkanut muodostua hienoja nyörejä ihan itsestään. Olemme niitä silloin tällöin erotelleet toisistaan ja varmistaneet, että turkki pysyy ihoon asti auki. Yllättävän helppohoitoinen turkkimuoto nämä nyörit, koska eipä niille tarvitse juuri mitään tehdäkään. Zorron emällä ja isällä molemmilla on tosi kauniit ja hyvin hoidetut turkit kera nyörien.




Hellllouuuu! Toinen korva oli hieman innostuneempi kuin toinen.

Käytiin eilen lenkkeilemässä ja leikkimässä kolmen muun pyreneesin. Mukana olivat siis Flamma, Lada ja Vissa (sekä x-rotu Tuikku). Kyllä huomasi kaikista neljästä rodulle tyyppillisen tavan leikkiä, eli käytetään koko kroppaa apuna "taklaamiseen". Oli muutenkin tosi mukava nähdä toisia pyreneesejä, koska ei näitä nyt joka mutkassa vastaan tule. Lauma pysyi suhteellisen hyvin kasassa, paitsi eräs meni sähköaidasta huolimatta lehmien aitaukseen aterialle! ;) Kuvat ovat aika hirveitä, kiitos pimenevän illan!


Yön vaaralliset pedot!


Lyhkäset toisella puolella, pitkät toisella.


Kasa epämääräisiä karvakasoja.

Lenkin jälkeen päätettiin mekin ottaa mallia Trkmanin opeista. Aloitettiin "heeling" tempusta. Zorro on kyllä tosi nokkela pieni poika. Kokeilimme tänään siis ensimmäistä kertaa kyseistä temppua ja Zorro osaa jo pyöriä kattilan päällä molempiin suuntiin. Tämän oppimiseen meni vajaa 5 minuuttia! Huomenna jatketaan sitten vielä lisää. Tästä on varmasti meille niin paljon apua ja päästään eteen päin treenauksessa. :) Tavoitteena siis tämä.

2 kommenttia:

  1. Oli kiva lenkki, pian uusiksi! Kera otsalamppujen :)

    VastaaPoista
  2. Todellakin! On aina yhtä kiva nähdä niin iloista ja avointa Vissaa! :)

    VastaaPoista