Sivut

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Kipeä tassu

Viime viikolla Zorro venäytti vasemman etutassunsa, seurauksena hiusmurtuma olkanivelessä. Onneksi ontuminen on jo kokonaan kadonnut, mutta pitää silti olla varovainen. Arvatkaa vain kuinka vaikeaa on estää super energistä Pyrtsiä riehumasta ja riekkumasta? Vaikeaa! Olemmekin tehneet Sorbun kanssa erilaisia keskittymis- ja aktivointiharjoituksia. Yksi lempiharrastuksista on nappuloiden piilottaminen heinikkoon. Piilotimme myös 1,5 litran limsapulloon lihapullan murusia ja sitä probleemaa Zorro ratkoikin pitkin päivää. Erilaisten, tassua varovien, temppujen kouluttaminen on ollut nyt isossa roolissa pitkin päivää. Lenkeillä on surullista katsoa kuinka pettynyt Zorro on, kun ei pääsekään leikkimään kavereiden kanssa.


Zorro ei ihan heti tajunnut pelin ideaa.


Tokon alkeita harjoittelemassa. Täytyy myöntää, että ohjaajalle lienee enemmän opittavaa kuin koiralla. ;)

Suureksi ilokseni sain varasijapaikan kasvattajan peruskurssille tänne Helsinkiin. Olen aina halunnut käydä kyseisen kurssin ihan puhtaasta mielenkiinnosta. Eiköhän sitä jotain uutta sieltäkin aina opi. Rodun harrastajista suurin osa ketä olen tavannut on aktiivisesti mukana erilaisissa koirien harrastuksissa. Tämä on ihan älyttömän hienoa, ottaen huomioon rodun alkuperän ja sen kuinka touhukkaita nämä karvapallot ovat. Kyllä se vain niin on, että tämän rodun kanssa on yksinkertaisesti mukava touhuta kaikkea.


Iloinen karvanaama!


Lihapullat mielessä.


Herrasmies!

2 kommenttia:

  1. Pikaista paranemista Zorrolle! Se on kyllä melkoisesti saman oloinen kuin isänsä:)

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla! Copainilla on kuitenkin niin mukava luonne. :) Kyllä se aika paljon muistuttaa Copainia

    VastaaPoista