Sivut

tiistai 18. lokakuuta 2011

Kiirettä kiirettä...

Nähtiin pitkästä aikaa Zorron koirakavereita ja meno oli sen mukaista. Vauhtia riitti ja hauskaa oli. Viime viikonloppu oli muutenkin kovin kiireinen. Kyläiltiin tuttujen luona ja käytiin reissussa. Meillä kävi myös vieraita, jotka ovat ehdottomasti Zorron suosikkeja. Suosion syy ei johdu missään nimessä siitä, että nämä vieraat tuovat mukanaan aina HKn sinisestä pienen makkarasiivun.

Käytiin myös katsomassa stokkalla Lempiystävä-lemmikkitapahtumaa sunnuntaina. Ohjelmassa oli agilitya minikentällä ja erilaisia temppuja. Siellä esiintyi usean muun rodun lisäksi myös veikeät pyreneittenpaimenkoirat Bode ja Furi.

Bode näytti taitojaan aksassa ja Furi puolestaan teki hauskoja temppuja. Eli erittäin hyvää rotumainosta yleisölle. ;) Oli mukava nähdä muitakin rodun edustajia ja saada hyviä vinkkejä trimmauksen ja kehityksen suhteen. Jäädän nyt sitten odottamaan Zorron kallon kehittymistä ja pään mittasuhteiden parantumista. Päästiin mekin kokeilemaan ihan ensimmäistä kertaa Zorron kanssa esteyhdistelmiä, vaikka se olikin vain pikainen pyrähdys.


Mitä tekee Bode?


Kieli keskellä suuta keppejä pujotellessa.


Missä on Furi?


Täällähän minä!


Zorron taidonnäyte. Kuten asusta huomaa, tuli hieman puskista tämä tryout.

Tästä päästäänkin siihen, että meillä oli tänään taas agilitytreenit ja ne meni kyllä niiiin hyvin. Tehtiin tänään siis ensimmäistä kertaa treeneissä yhdistelmiä. Zorro veti niin hienosti jo putken, muurin ja kepit. Pystyn joka kerta ohjaamaan Zorron yhä kauempaa ja tehokkaammin. Zorron nopeus kasvaa kokoajan ja intoa riittää vaikka muille jakaa. Oma fiilis vaikuttaa niin paljon myös koiran suoritukseen. Zorro huomaa heti, jos olen oikeasti täysillä mukana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti