Sivut

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Hyvä fiilis!

Aamu alkoi mukavasti pyrtsiporukan kanssa tokotreeneillä. Mukana oli siis pyreneesit Ronja, Vissa, Flamma ja Zorro sekä tietysti x-rotuinen Tuikku. Harjoiteltiin Zorrolle jo entuudestaan melko tuttuja asioita ja myös täysin uusia, kuten hyppyä ja ruutua. Olin hyvin ylpeä pikkupojasta, kun hän niin kovin innokkaasti etsi oikeaa ratkaisua ja jaksoi keskittyä omalla vuorollaan. Ainakin asenne on kohdillaan eikä minun tarvitse mitään erityistä tehdä ylläpitääkseeni Zorron mielenkiintoa. On ihana nähdä, kun toinen silminnähden nauttii tokosta ja sen tuomasta aktivoinnista. Täytyy myöntää, että olin ihan hämmästynyt kuinka hyvin Zorro jaksoi keskittyä vaikka ympärillä oli muita koiria. Lenkillä nimittäin millään muulla ei ole väliä paitsi niillä leikkikavereilla. Poika se jaksaa yllättää.

Zorro on aina niiiin kiltti poika....

Aikaisemmin mainitsinkin, että me olemme Zorron molemmat aika aloittelijoita tokossa. Kokoajan löytyy kuitenkin enemmän ja enemmän motivaatiota oppia uusia ja haastavampia liikkeitä sekä hioa jo opittuja hieman paremmiksi. Varmaan suurin syy tähän on oma tiedon karttuminen, kun oppii oikeita termejä ja ideoita eri liikkeiden treenaamiseen. Tänään oli mukavaa treenata porukalla, kun mukana oli kokeneempia ohjaajia ja useampi silmäpari katsomassa suoritusta ja antamassa hyviä vinkkejä. Nyt siis kaikki pk-seudun pyreneesit ja omistajat mukaan treenaamaan hyvin pyrtsimäistä tokoa! ;)

En ole vielä ehtinyt edes kirjoittaa kuulumisia uudesta harrastuksesta rally-tokosta! Se on ihan huikean hauskaa, koska siinä liikkeiden ei tarvitse olla viimeisen päälle hiottuja vaan tärkeintä on mukava yhdessäolo (ja suurin piirtein oikein suoritetut liikkeet). Ajateltiin käydä kokeilemassa jossain möllikisoissa tuossa keväällä, kun ne kuulemma ovat melko helppoja. Rallyssä on mukavaa myös se, että koiran kanssa voi kokoajan tehdä jotain eikä radalle menoa tarvitse odottaa pitkään. Agilityn ratakurssilla tunti on jaettu aika tasan neljän koiran kesken, joten yhdelle koiralle jää radan tutustumisen jälkeen kymmenisen minuuttia treenata itse rataa.

Loppuun vielä varoitus kaikille Tapiolassa pyöriville koiranomistajille. Ilmeisesti joku sairas henkilö on kylvänyt myrkytettyjä lihapaloja lähelle otsonlahden rantaa. Olkaa siis erityisen varovaisia koirienne kanssa, kun siellä päin liikutte!

Kuvia ensimmäisestä pyrtsitokoilusta:















1 kommentti:

  1. Uijui hienoja kuveja!!! Joo Zorro oli aivan etevä, ei tosiaan motivaatiota puutu <3

    VastaaPoista