Sivut

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Tammikuun tilitys

Uusivuosi alkoi vauhdikkaasti meidän taloudessa. Huomenna Zorro pääsee taas pitkästä aikaa agilitykentille harjoittelemaan taitojaan. Päästiin myös vakioporukkaan mukaan ja niinpä treenataan huhtikuuhun asti siinä. Vähänkö ollaan innoissaan?! Tästä mahtavasta vinkistä saa vain ja ainoastaan kiittää Vissan omistajaa Katia, joka on neuvonut ja auttanut aina tilaisuuden tullen. Kiitos kiitos! Viikonloppuna on myös agilitytapahtuma Lempäälässä, johon me mennään turistiksi katsomaan ja kannustamaan. On aina mukava päästä seuraamaan kokeneiden parivaljakkojen menoa ja nauttimaan mukavasta seurasta ja ruuasta. Päästään ehkä ottamaan isä ja poika- kuva, jos Copain ja Zorro vain suinkin toisiaan sietävät. Tein luonnollisesti myös uudenvuodenlupauksen. Päätin aloittaa boulderoinnin uudestaa ja olla torkuttamatta herätyskelloa (epäonnistuin tässä 3.1.2011).






Zorro on oppinut myös uuden hienovaraisen tavan kerjätä. Ennen kerjäystyyli oli toteemipaaluna vieressä istumista kuolavanan valuessa, mutta nykyään Zorro muistuttaa olemassa olostaan koskettamalla tassulla erittäin kevyesti käsivartta. Se on niin hienovarainen ja hiljainen pieni ele muuten niin kovasta riehujapojasta. Agility onkin varmasti mahtava laji päästä purkamaan tuota energiamäärää mitä pienessä pyreneesissä liikkuu.

Tästä tulikin mieleen pieni tilitys: silloin kun aloin valitsemaan rotua halusin sen olevan fiksu ja energinen rotu. Tästä syystä päädyin selailemaan FCI 1 rotuja. Aivan aluksi mietin partacollieta, schapendoesia ja briardia. Pyreneesi tuli tutuksi aivan sattumalta, kun Oulun seudulla liikkunut Deri pyrtsi käveli vastaan. Alettiin tutustumaan rotuun yhä enemmän ja se tuntui aivan täydelliseltä pieneltä pakkaukselta.

Jostain kumman syystä meitä "peloteltiin" rodusta, että kuinka vaikea se on. Kuultiinpa myös lauseita "jos mietit kahden rodun välillä, ota se toinen". Kerrottiin tarinoita hirmuisesta reaktioherkkyydestä ja arkuudesta. Onhan se hyvä varoittaa uusia pennunomistajia ettei rotu kaikille tietenkään sovi, mutta olisi tärkeää muistaa katsoa ja kuulostella sitä ihmistä kuka siitä rodusta kysyy. Rodun pariin on melko vaikea päästä sellaisen joka siitä todella on kiinnostunut. Stokkalla eläinosaston myyjä tunnisti Zorron rodun ja totesi, että hän olisi niin kovasti halunnut ottaa pyrneesin, mutta kuuli paljon negatiivista eikä siten koskaan päätynyt rotuun. Kyseessä oli kuitenkin aktiivinen agilityharrastaja, tokoilia ja muutenkin selkeästi koirarakas ihminen. Hän myös yllättyi Zorron reippaudesta ja sosiaalisuudesta. Ehkäpä yritänkin nyt sanoa, että rodun harrastajien ei tulisi pelotella rodusta kiinnostuneita pois kertomalla heti ne kaikki negatiiviset asiat. On tässä rodussa NIIN paljon hyvääkin!

Olenkin erittäin kiitollinen etten koskaan lakannut haaveilemasta pyreneesistä. Nyt meillä on kotona aivan täysjärkinen koira (melkein). Zorro käy yleensä vieraita ihmisiä tervehtimässä, haukahtaa korkeintaan kerran käytävästä kuuluvia ääniä ja matkustaa bussissa ja Stockmannilla kuin vanha tekijä. Voisin kuvailla Sorbua jopa suhteellisen helpoksi tapaukseksi. Ennen kuin mainostan rotua yleisesti helppona, niin on hyvä muistaa, että jokainen koira on yksilö. Rodusta löytyy luonteen puolesta varmasti paljon erilaisia tapauksia. Meille nyt sattui tulemaan aika rento kaveri. Toisaalta aktivoidaan Zorroa paljon ja lenkkeillään päivittäin n. 10 km. Varmasti tämäki syö aika paljon energiaa. Noniin siinä. Huh. Peace.

Tähän väliin onkin hyvä laittaa kuvia naapurin koirasta Cocosta ja Zorrosta. Coco oli meillä hoidossa yhtenä viikonloppuna ja niillä oli niin hauskaa yhdessä! Vaalea sohva ei kauaa pysynyt vaaleana, parketit huusivat apua ja matot olivat kokoajan rullalla.






Tammikuu toi myös tullessaan lumisateen heti alkavan vuoden kunniaksi! En ymmärrä miten joku voi mennä niiiin sekaisin lumesta? Zorro on ollut ihan hepulissa viime päivät lumesta. Se vain juoksee vimmattuna ympyrää, pyörii lumessa ja rakastaa metsästää lumipalloja. Tulisipa nyt vain sellainen pikkupakkanen, että lumi myös pysyisi maassa. Me edelleen odotetaan kunnon hiihtokelejä. Siispä kuulukin uusi kysymys: onko joku hiihtänyt pyreneesin kanssa? Mitähän siitä tulee, kun tuo on tuommoinen joka suuntaan sinkoutuva nuuhkunenä? Mukavaa alkanutta vuotta kaikille! :)




6 kommenttia:

  1. Eipä kestä kiittää, mielelläni autan, jos vaan pystyn. Mukavahan se on saada mukavia tyyppejä jakamaan tätä harrastusintoa mahtavan hauskan agilityn parissa :)

    Kyllä minuakin vähän kieroon katsottiin, kun kerroin, että pyreneesi on 1. rotuvaihtoehto, mutta niinpä vaan tänä päivänä on useampikin epäilijä sanonut, että ottaisi itsekin pyreneesin, jos voisi varmuudella tietää sen olevan Vissan kaltainen ;) Myöhäistä, se on mun! :D

    Mutta tottahan se on, että kyllä nämä aktivointia vaativat. Vaikka itse voin puhua vain yhden pyreneesin kokemuksella, niin en kyllä "pelkäksi" lenkkikaveriksi ole suositellut kiinnostuneille, vaikka lenkkeilisivät kuinka monta tuntia päivässä. Vissa ainakin kiipeilisi seinille, jos ei pääsisi kunnolla käyttämään aivojaan ihan päivittäin.

    Mutta treffataanpa tässä taas vihdoin, kun Vissallakin juoksut loppunee varmaan piakkoin.

    VastaaPoista
  2. Moikkis ja hyvää alkanutta vuotta!

    Kyselit pyreneesin kanssa hiihtämisestä.

    Mulla on usealta talvelta kokemusta tuosta lajista, ja valitettavasti joka talvi on sitten ollut polvi/polvet paskana ja joutunut niitä piikittämään. Mutta onhan tuo vaan hauskaa :D, yksi koiruus ei vielä jaksa "vetää" pitkää matkaa tällaista tumpeloa hiihtäjää, mutta voi-voi kun pääsee kolmen kanssa vedättämään. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita ja kädet ristiin ettei metsäautotielle osu yhtään pinnassa olevaa kiveä tms.

    Joskus muinoin kävin Dustyn kanssa kokeilemassa koiraladulla, belgin perässä paineltiin melkoista vauhtia. Näiden muiden kanssa en ole oikeille ladulle "uskaltautunut" (Nicke, nojoo.../Nunski liian kevyt/Lumperi niin vauva).

    Oikeasti, ei muuta kuin kokeilemaan lajia! :D

    terkuin "yksi varoittelija muiden pyreneesi-harrastajien joukosta"
    Heli & karvakamut

    VastaaPoista
  3. Kati, todellakin nämä duracelljänöt tarvitse paljon aktivointia! :D Meilläkin hypitään heti seinille (tai sukkiin kiinni) jos on ns. hiljaisempi päivä. Kyllä niistä löytyy hyvinkin nopeasti pieni terroristi.

    Ja Heli! Sinun vinkit ja neuvot olivat kultaakin kalliimpia, kun rodusta kerroit! En missään nimessä tarkoittanut sinua ja varmasti sen tiedätkin hehe ;-) Nämä liialliset varoittelut tuli lähinnä ihmisiltä joilla itsellään ei rotua ole ja ovat vain sivusta seuranneet.

    Hmm.. musta tuntuu, että mitä tahansa lajia kysyn niin aina löytyy joku joka on pyreneesin kanssa harrastanut. Täällä pk-seudulla ei vain tuo lumi tahdo millään pysyä maassa. :/ välineet ja kaikki odottaa eteisessä käyttämättömänä. Rapsutukset koirille, pitää tulla taas käymään kun Oulussa päin liikutaan.

    VastaaPoista
  4. Hyvää tekstiä ja asiaa! En ymmärrä mistä ihmiset ovat saaneet päähänsä, että pyreneesi on vaikea(sellaisiakin tapauksia varmasti kuten kaikissa roduissa ja muistoissa on joillakin 80-90-luvun haastavat tuonnit ja kivoiksi/helpoiksi kotikoiriksi myydyt ihmeet:O). Minulle mikään ei ole niin helppo kuin pyreneesi. Sopivasti varautunut, uskollinen, lohduttava, tunne älykän, lukee minua kuin avointa kirjaa ja aina valis tekemään jotain hauskaa kanssani tai vaikkapa vain käpertymään kainalooni. Ne on niin näppärän kokoisiakin ja yksin kertaisesti minulle niin täydellisiä<3 Hyvä että on rotuja joista valita:) Niin ja Zorron tapaamista odotellen!!

    VastaaPoista
  5. Suurimmat epäilyt kai liittyykin juuri tuohon varautuneisuuteen, kun ihmiset pitävät virheellisesti varautuneisuutta arkuutena, ja toisaalta nopeaa reaktioherkkyyttä heikkona hermorakenteena :(
    Ja koirassa on jotain "vikaa", kun ei ole pusuttelemassa ventovieraita läpimäräksi tai ,mikä minusta tosi outoa, koetaan negatiiviseksi, jos koira ei ole valmis työskentelemään kenen kanssa vaan, niin ei ole silloin riittävän motivoitunut ja ehkä sopivakaan "kunnon harrastuskoiraksi" :O

    VastaaPoista
  6. Kati & Kati, Pyreneesi ei varmasti olekaan sopiva rotu niille, jotka etsivät pelkästään seurakoiraa. Kyllä tuota energiaa ja luonneominaisuuksia löytyy niin paljon, että sohvaperunaksi siitä ei ole. Meillä ei ole kokemusta kuin tästä yhdestä pyreneesistä ja siitäkin vasta vuoden verran, mutta koen Zorron kyllä helpoksi ja ihanaksi koiraksi.

    Tunneälyä näillä todellakin on! Zorro ei yhtään pidä kuumuudesta ja mielellään nukkuukin parvekkeen oven vieressä. Joskus kun olin surullinen käpertyi Zorro kainaloon eikä lähtenyt pois vaikka läähättelekin kuumissaan. Me ollaan ainakin niin hurmiossa Zorrosta, että harmittaa ne ihmiset jotka eivät edes harkitse pyreneesiä rodukseen. ;)

    VastaaPoista