Sivut

tiistai 6. joulukuuta 2011

Ensilumi

Maailmassa on yksi asia mikä saa Zorro melkein yhtä sekaisin kuin ruoka ja se on nimittäin ensilumi tai lumi yleensä. Oli mukava herätä itsenäisyyspäivän viettoon, kun maa oli valkoisena myös täällä Etelä-Suomessa. Meidän oli tarkoitus käydä ottamassa vain muutama kuva, mutta kaunis luminen aamu houkutteli myös muita koirakavereita lenkille. Niinpä jäätiin leikkimään ulos useaksi tunniksi. Tulisipa pian kunnolla lunta niin päästään näkemään onko Zorrosta hiihtolenkeille kaveriksi. Tänään suunnataan Nuuksion kansallispuistoon 8 km korpinkierrokselle. Tosin Zorrolle niitä kilometrejä tulee varmasti tuplasti enemmän kuin meille.


Zorro ja Charmic



Wilman kanssa kilpajuoksua



Zorro ja Lagotto Molly. Taistelu kepistä!


Jeeeeeeeeeeeeeeeee!


Uutena porukkaan on saapunut 3 kk vanha Pumi tyttö Sylvi. Nuoresta iästä huolimatta tytöstä löytyi sisukkuutta haastamaan Zorro leikkeihin.


Ovela pentu!


Komistus.

Käytiin myös Helsingin näyttelyissä 3-4.12. Lauantaina Zorro oli melkoisen veltto ja homma ei oikein yhtään jaksanut kiinnostaa. Sunnuntaina Zorro oli puolestaan ihan liekeissä ja näyttelyt olivatkin yhtäkkiä tosi mukavia. Johtui varmaan osaltaan siitä, kun Mikko oli mukana. Lauantain arvostelu on käännetty google translaten avulla suurinpiirtein täsmääväksi ja sunnuntain arvostelu oli lyhyt ja ytimekäs:

"Correct type, excellent face, expression and coat. Correct ears. Correct topline, good bone, acting correctly. Ilmeisesti: liikkeet liian löysät?"
Evelyne Bigaut | EH |

"Good head & face. Correct neck & topline. Good standing. Nice angulations behind. Movements acceptable"
Juan Naveda Carrero | ERI | SA | VASERT

Onneksi olkoon kaikille menestyneille!

ps. Ostettiin messarista Zorrolle niin paljon herkkuja, että Zorron ruokakaapissa on enemmän ruokaa kuin meidän jääkaapissa. :) Toisena tuliaisena löytyi aktivointileluja, jotka ovat olleet todella mieleisiä. Pallo on erityisen hauska väline (alakerran naapuri parat). Jos Zorro olisi syntynyt ihmisenä olisi hän todennäköisesti Englannin valioliigan tähtipelaaja. Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti